Hei,
Koronavirus leviää ympäri maailmaa ja WHO on julistanut koronaviruksen pandemiaksi. Myös Suomessa viranomaiset suosittelevat nyt välttämään kokoontumisia ja harrastustoimintaa viruksen leviämisen ehkäisemiseksi.
Suomen Partiolaisten ohjeistuksen mukaan JuVeSin viikottaiset tapaamiset perutaan ja retket siirretään ainakin 15.4 asti. Myös kaikki partiopiirien ja keskusjärjestön tapahtumat ja koulutukset siirretään, perutaan tai järjestetään mahdollisuuksien mukaan virtuaalisesti.
Tilanteen kehittymistä seurataan aktiivisesti ja tiedotamme jatkosta sen perusteella.
Rajoituksista huolimatta ei ole mitään syytä minkäänlaiseen paniikkiin, vaan järkevään toimintaan. Pyrimme toimilla ennaltaehkäisemään viruksen leviämistä.
Terveisin
Iida Syrjäläinen
Lippukunnanjohtaja